Keski-ikäisen naisen monologi osa 1.

Kirjoittanut Katarina Tunturi 3 kuukautta sittenEi kommentteja
Etusivu  /  Blogi  /  Keski-ikäisen naisen monologi osa 1.

Täytän tänä vuonna, lokakuun lopussa 40 vuotta. Ajattelin pari vuotta sitten tämän vuoden vielä ollessa kaukana horisontissa, että sitten kun olen nelkyt, pidän  kunnon juhlat. Sitten on hyvä syy juhlia kerrankin ja pukeutua viimisen päälle ja kutsua koolle kaikki rakkaat ystävät, kaverit ja hyvät tyypit 🙂 Ja niin mä aion pitääkin!

Nyt, helmikuussa 2018 tätä kirjoittaessani, tuo lähestyvä neljän kympin rajapyykki on tullut ajatuksiini yhä useammin, etenkin aamuisin jolloin en todellakaan ole parhaimmillani. Kyllä,  ikä alkaa näkyä ja niin se kuuluu näkyäkin. Let’s face it, we all grow old…:D If we be lucky enough. Lohdullinen juttu on se, että se ei tunnu fysiikassa millään tavalla, ellei synnyttämättömän naisen kuukautiskipuja lasketa,  mutta näkyy naamasta, se roikkuu!

Rehellisyyden nimissä, ikääntyminen on asia, joka on pakko ottaa vastaan kiitollisuuden ja nyöryyden kanssa että ajatuksen kanssa on sinut. Samaan aikaan kun tuntee jo itsensä  ( ainakin lähes puoliksi, tai luulee tuntevansa) ja valintojen teko helpottuu, ymmärtää myös sen kylmän faktan, että elämä on lyhyt matka.  Siitä saisi kriisin aikaiseksi, koska 10 vuotta sitten jos multa ois kysytty mitä teet vuonna 2018, niin oisinko osunut oikeaan? Oikeastaan mä oisin voinut veikata että teen näitä samoja asioita mutta paremmin. Mahdollisuuksia on ollut kaikkeen, ettei sen puoleen. Ja mahdollisuuksien arkussa on vieläkin kaikille kaikkea.

Nyt tietysti lukija ajattelee, että mitähän se Katarina porisee. Mutta sanotaan nyt näin, että vielä pari vuotta sitten tunsin itseni iättömäksi, nyt tunnen itseni oikeasti keski-ikäiseksi. Ja minusta se on jopa huojentavaa. Toisaalta ei. En toisaalta halua määritellä itseäni, enkä sitä paitsi tiedä, mikä on todellinen keski-ikäni, mutta en missään nimessä tunne olevani nuori enää.  Se korostuu alallani, jonka ovat vallanneet nuoret ja innokkaat 🙂  Ajatusmaailmani on muuttunut ja se on hämmentävän hauskaa. Esimerkiksi tällä hetkellä arvostan eniten hiljaisuutta, rauhaa ja tilaa. Vaalin näitä asioita arjessa  ja kaipaan seesteisyyttä myös työhöni. Olen kova vetämään rajoja. Ja osaan sanoa tiukasti ei , enkä pode asiasta huonoa omatuntoa.

Työni on murroksessa ja uusien tapojen ja toimintamallien omaksuminen ja opettelu on työlästä mutta hyödyllistä ja inspiroivaa. Maailma muuttuu ja myös minun on muututtava sen mukana. Muutoshan on väistämätöntä ja haluan kehittyä.

Minullakin tulee hetkiä joina en tunne olevani peloton, mutta elämä on opettanut, että pelättävää ei oikeasti ole.  Tähän asti olen selvinnyt vaikeistakin asioista täyspäisenä ihmisenä, joten ihan pienestä ei vati mene nurin.  Eikä yksi ihminen voi mitenkään osata tai tietää kaikkea. Erehdyksiä ja virheitä tulee tehtyä kaiken aikaa, mutta se kuuluu kuvioon. Tärkeintä on se , että uskaltaa elää rohkeasti eikä jossittele että olis pitänyt. Mutta ne asiat mihin lähden mukaan, pitää olla arvojeni mukaisia.

Niistä arvoista.  Faktahan on se, että aika kuluu ja ajankäyttömme paljastaa todelliset arvomme, vaikka kuinka sanoisi arvoikseen perheen ja rakkauden ja onkin 24/7 töissä, niin oikeasti silloin todellinen rakkaushan on se työ :))) .

Elämäänsä tyytyväiset ihmiset ovat yleensä niitä, jotka käyttävät aikansa pääsääntöisesti itselleen tärkeiden asioiden parissa, ovat siis niitä onnekkaita, jotka osaavat valita viisaasti versus autopilotilla eläjät jotka vaan suorittavat arkea ilman syvempää ajatusta siitä, mikä on tärkeää, kunhan ollaan olemassa.

Juttelen lähes päivittäin näistä asioista työssäni ja tiedän, että monien ihmisten elämässä kuluu valtavasti energiaa sen asian pohtimiseen, miten päästä elämässä next levelille? Miten päästä tukalasta tilanteesta pois, esimerkiksi tiedän lukuisia ihmisiä jotka kärvistelevät huonoissa suhteissaan, työpaikoissa joissa oireilevat kehollaan uupumusta ja suorittavat arkea selviytyen päivästä toiseen. Lohtua suo ehkä hetkittäinen irtiotto kuten loma ja sama ralli jatkuu.

Kukaan ei voi sanoa, miten toisen kannattaisi elää. Vain itse tietää.  Mutta esimerkiksi itse voin sanoa rehellisesti, että mulla on ns. pehmeät arvot, en usko että saisin elää arvojeni mukaan, jos joutuisin kovaan työelämään, eli ns. työntekijän rooliin. Arvostan suuresti työntekijöitä joilla on niin kutsuttu työpaikka, sillä yrittäjän vapauden hinta on se että ajatuksissani työskentelen lähes koko valveillaoloajan.  Miutta minä haluan tehdä työtä yrittäjänä. Itsensä johtaminen on taito, jossa mulla on päivittäin tekemistä. Tarvitsen tervettä itsekuria ja määrätietoisuutta päivittäin, muuten asiat eivät etene oikeassa tahdissa. Ilman itsekuria olisin hukassa, koska olen hyvin taipuvainen mukaviin asioihin. Ihminen kun olen.

Olen ratkaissut asian niin, että rauhoitan arkea, suunnittelen paremmin ajankäyttöni ja pidän rajani, en someta päivittäin, koska se ei tee minua erityisen onnelliseksi.  Latasin puhelimeeni pari viikkoa sitten Moment-appsin ja puhelimeni käyttö on vähentynyt kahteen ja puoleen tuntiin päivässä. Vahva suositus kaikille jotka haluavat saada enemmän aikaan ja elää enemmän oikeaa elämää. Paitsi jos olet sitä mieltä, että haluat elää puhelin kädessä ja se tekee sut todella onnelliseksi. Minua se vaan ärsyttää. Siksi ’vaan’ 2,5h päivässä. Ja siinä on tekemistä että pysyn noissa rajoissa, mutta tarviin tolkkua tuohon hommaan. Siksi.

Mitä tulee yrittäjyyteen, en ole kiinnostunut kovan luokan yrittämisestä, minulle riittää hyvä toimeentulo. Tärkeintä on että teen työtä jolla on merkitystä. Tiedän, että  nostamalla tulotavoitteitani korkeammalle, ainoastaan kuluttaminen lisääntyisi, ei rauha. Entisenä kerskakuluttuttajana minä tiedän, että se ei ole sen väärti.  Merkityksellinen elämä sen sijaan on. Minulle arvokkainta on arki, jossa voin oikeasti hyvin ja palikat siihen löytyy balanssista. Se ei ole tyytymistä, vaan päivittäisiä valintoja.  Se on itsetuntemuksen tuomaa viisautta siitä mikä on minulle hyväksi. Se on hyvinvointia joka tuntuu oikealta. Se on omannäköistä elämää.

Yksi syy, miksi treenaan yksin salilla lähes päivittäin on sen meditatiivinen vaikutus. Sen tunnin kun treenaan päivittäin, en ajattele mitään muuta kuin sitä tekemistä, olen 100% läsnä.  Olin nuorempana huonompi keskittymään, vieläkin on petrattavaa, mutta mitä paremmin olen tekemisessä läsnä, sitä parempia tuloksia. Se motivoi joka päivä.  Sama pätee kävelyyn. En voisi lopettaa tätä elämäntapaa, joka opettaa joka päivä uutta. Saan ja minun kannattaa. Muita motivaattoreita ei tarvita.

Samalla läsnäololla olen töissä, kun valmennan ihmisiä esimerkiksi Mayorsilla.  Kun olin koiran omistaja, nautin valtavasti siitä miten päivittäin lenkkeillin hassun pikku otukseni kanssa metsässä, olin  täydesti läsnä. Unohdin itseni. Voisinkin väittää, että  kaikista terveellisin teko on unohtaa itsensä, mahdollisimman usein päivän mittaan.  Vähemmän ajattelua ja analysointia, enemmän olemista tässä ja nyt.

Oon ajatellut että alan kirjoittamaan blogiani usemmin, jotta oppisin kirjoittamaan. Ilman tekoja, kun ei tule tulosta. En pahoittele kirjoitusvirheitä, koska en niitä itse huomaa. Mutta kiitän että luit rönsyilevän monologini ja toivotan sinulle arvokasta viikkoa.

Katarina

Kategoria:
  Blogi
tämä kirjoitus jaettu 0 kertaa
 200
Kirjoittajasta

 Katarina Tunturi

  (4 blogikirjoitusta)

Tarjoan valmennusta liikunnan vasta-alkajista fitnessurheilijoihin. Missioni on lisätä hyvinvointia ja energisyyttä opastamalla Suomalaiset lihaskuntoharjoittelun pariin.

Kommentoi

Your email address will not be published.

* Copy This Password *

* Type Or Paste Password Here *