Treenin täyteistä hiljaiseloa ja perusdiettiä.

Kirjoittanut Katarina Tunturi 2 kuukautta sittenEi kommentteja
Etusivu  /  Blogi  /  Treenin täyteistä hiljaiseloa ja perusdiettiä.

Tätä kirjoittaessani lataudun auringossa, on sunnuntai, eikä velvoitteen velvoitetta tälle päivälle. Olen viimeiset viikot elänyt töiden ja dietin puitteissa aikataulutetusti, joten en ole malttanut kirjoittaa blogiakaan, mutta jokainen päivä on tehty töitä kisakunnon eteen 100%.

Olen kesälomalla viimein ja lomani vietän osittain Oulussa treenileireillen eli koko loma treenataan tehokkaasti ja vedetään diettiä. Tänään mulla lepopäivä ja tankkaus ja mieli on virkistynyt, motivaationi on huipussaan ja katse suunnattuna jo uuteen viikkoon. Huomisesta jatkuu diettiarki  keho täyteen tankattuna ja mieli valmiina 🙂

Diettiä tulee täyteen tänään kahdeksan viikkoa ja kunto on mennyt hyvin aikataulussa eteenpäin.  Pientä harmitusta ja jomotusta on aiheuttanut oikean käden kipuileva forkku, joka on ylirasittunut.  Se jumahti treenissä hauista treenatessa yllättäen kramppiin viime viikon maanantaina ja on ollut siitä asti kipeä. Työni rasittaa entisestään käsiä, koska päätoimisesti pt-hommilla itseni työllistävänä liikutan painavia limppuja salilla kaiket päivät, palveluammattissa kun olen.

Vaiva on pieni, mutta todellinen. Käsi on tätä kirjoittaessani parempi koska olen antanut sen levätä 4 päivää,  muuten olen tehnyt muutaman treenin  kivun sallimissa rajoissa ja pääasiassa paukuttanut salilla jalkoja ja vatsoja sekä aerobista jota en tyypillisesti tee vielä tässä vaiheessa.  Levon lisäksi on kaikki mahdollinen kivun lievitykseen on jo kokeiltu, mutta lepo on taikasana, mitä tulee rasitusvammoihin.

Vuosien mittaan olen oppinut säätelemään harjoitteluani  ja onneksi välttynyt pahemmilta vammoilta, mutta silti näinkin pieni vaiva motivoi pitämään itsestään vieläkin parempaa huolta. Etenkin dietillä, kehonhuollon merkitys korostuu.

Teen tyypillisesti päivittäin putkirullalla kiristäville lihasryhmille avauksia ja yhdistän rullauksiin venytyksiä. Periaatteena olen pitänyt tehdä huoltavaa treeniä samassa suhteessa kehittävään treeniin, yksi yhteen ja mulla on aikaa venyttelyyn tunti päivässä helposti.

10 viikkoa Arnoldeihin, joka on ensimmäinen etappini tänä syksynä  ja viikon päästä ollaan puolivälissä diettiä, hurjaa mutta samalla niin siistiä.

Hiljaiseloa ja perusdiettiä eli kohti Barcelonaa mennään, eikä meinata!

Kuva:Mike Siren/ Pakkotoisto.com

Treenilegginsit: Six Deuce

Kuvauspaikka:Mayorsgym

Kategoria:
  Blogi
tämä kirjoitus jaettu 0 kertaa
 100
Kirjoittajasta

 Katarina Tunturi

  (8 blogikirjoitusta)

Olen toiminut hyvinvoinnin parissa päätoimisena yrittäjänä marraskuusta 2006 lähtien. Tällä hetkellä vaikutan Helsingissä, personal trainerina. Body Fitness kuuluu elämääni ja treenaan edelleen tavoitteellisesti treenistä nauttien ja itseäni ajoittain haastaen kilpaillen. Nähdään salilla :)

Kommentoi

Your email address will not be published.

* Copy This Password *

* Type Or Paste Password Here *